Etusivu
Näillä kotisivuilla kerromme Harmaapapukaijoista Reinosta Ja jamista jotka muuttivat syyskuussa 2011 Kotiimme Paraisille. Jakot ovat reilut 5 vuotiaita käsinruokittuja ja kesyjä.Jami on syntyjään Saksalainen ja Reino on syntynyt Nurmossa. Ostimme linnut Hyvinkäältä syyskuun puolessa välissä. Entisellä omistajalla ei ollut tarpeeksi aikaa kyseisille linnuille joten nykäisin vaimoketta hihasta et tossa ne on. No eipä siinä mennyt kauaakaan kun nokka näytti Hyvinkäätä ja sinne siis. Kävimme tutustumassa kyseisiin lintuihin ja samalla selvis et noille pitää tarjota hyvä koti, joten sovimme et haemme linnut noin viikon päästä, kunhan saamme kodin taas linnuille turvallisesksi.No eipä siinä mennyt kuin vajaa viikko niin kaikki oli kunnossa kodin puolesta ja matka alkoi kohti Hyvinkäätä. Aloimme Purkamaan häkkiä Kaverini Penan ja isännän voimin ja pakkasimme häkin peräkärryyn ja kaikki tavarat autoon linnut kuljetushäkeissä. Pikkaisen jännitti tuo matka et miten linnut suhtautuvat kun oli matkaa n.180km uuteen kotiin?Mutta turhaan, linnut eivät olleet moksiskaan kyseisestä matkasta.
Jami ja reino ovat nyt joulukuussa 2011 olleet meillä 3 kuukautta. Harmaapapukaijat ovat sopeutuneet uuteen kotiin hienosti. Kaverikseen he saivat kultaposkiamatsonin nimeltään Bondi. Jami ei kauheasti välitä bondísta mutta Reino tulee hyvin toimeen Bondin kanssa. Reino dna testattiin marraskuussa ja Saksasta tuli vahvistus että Reino on nyt sitten tyttö. No nimeä ei aleta muuttamaan eli tyttö nimeltä reino saapi olla.